Asiakaskokemuksia

Asiakaskokemuksia räätälöidyistä ryhmämatkoista

Pohjolan Matkassa ympäri maailmaa

Äänekoskelainen Lapinkävijäyhdistys Kiehiset ry on tehnyt Pohjolan Matkan kanssa lukuisia hiihtomatkoja Lappiin sekä pidempiä vaellusreissuja eri puolille maailmaa. Takana on esimerkiksi matkat Nepaliin, Islantiin, Norjan Huippuvuorille ja Kilimanjarolle, Afrikan korkeimmalle vuorelle. Myös Kiina sekä Etelä-Amerikan Machu Picchu ovat tulleet tutuksi.

– Matkan teema on muodostunut kohdemaan mukaan, mutta luonto ja retkeily ovat aina olleet isossa roolissa. 80-luvulta alkanut yhteistyömme on toiminut hyvin. Pohjolan Matka hoitaa liput ja kuljetukset, minun vastuullani on ryhmän kerääminen. Olemme kysyneet matkatarjouksia myös muilta toimistoilta, mutta useimmiten valinta on kohdistunut juuri Pohjolan Matkaan, kertoo Raimo Vuoristo Lapinkävijäyhdistys Kiehiset ry:stä.

Kide-orkesteri luottaa Pohjolan Matkaan

Jyväskyläläinen käsikello-orkesteri Kide on tottunut reissaamaan esiintymismatkoilla eri puolilla maapalloa. Matkat kruunaavat harjoituskauden, reissuun lähdetään noin 13–45 soittajan ja kuorolaisen voimin.

Kide-orkesteri aloitti yhteistyönsä Pohjolan Matkan kanssa vuonna 2015, kun orkesteri suuntasi Tveriin Venäjälle. Seuraava kohde löytyi Tukholmasta, jonne matkusti noin 50 henkilön porukka.

– Pohjolan Matka onnistui järjestämään seurueellemme majoituksen lyhyellä varoitusajalla ja vieläpä Euroviisu-viikonloppuna. Lisäksi olemme saaneet hyviä vinkkejä vierailukohteista, joihin suuntaamme Pohjolan Matkan bussilla. Ryhmämatkojen järjestäminen on järkevintä antaa kokonaisuutena ammattilaisten hoidettavaksi, vinkkaa Sari Eirtola-Loukola, Kide-orkesterin johtaja.

Osakesäästäjien Keskusliitto ja Pohjolan Matka – liki 20 vuotta yhteistyötä

Osakesäästäjien Keskusliitto (OSKL) on valtakunnallinen osakkeenomistajien etujärjestö. OSKL järjestää jäsenilleen kaksi kertaa vuodessa risteilyjä, joissa yhdistyvät asiantuntijapuheenvuorot ja hauska yhdessäolo. Matkaan lähtee tavallisesti noin 80–120 henkilöä.

OSKL:n ja Pohjolan Matkan yhteistyö on kestänyt jo liki 20 vuotta. Yhteyshenkilö on pysynyt samana koko ajan.

– Meidän tarvitsee vain ilmoittaa hänelle reissun päivämäärä ja voimme luottaa siihen, että kaikki sujuu, kertoo Antti Lahtinen, OSKL:n toimitusjohtaja.

OSKL:n seuraava jäsenmatka suuntaa Tukholmaan, mukaan lähtee ennätykselliset 160 jäsentä.

– Ryhmämatkan järjestäminen on vaativaa: yhteydet laivayhtiöön, kuljetukset ja varausprosessi laskutuksineen. Järjestöillä on harvoin riittävää osaamista tai resursseja hoitaa näitä itse, siksi suosittelen ammattilaisen apua, Lahtinen toteaa.

(OSKL:n kuvat: Maarit Bysted)

Aktiiviset Lapin Martat ottavat reissuista ilon ja hyödyn irti

Lapin Martat suuntaavat Rovaniemeltä pari kertaa vuodessa ryhmämatkalle Pohjolan Matkan kanssa. Bussimatkojen aikana opiskellaan mm. digitaitoja älypuhelimilla ja tableteilla, tauoilla nautitaan ateriat ja kahvit, perillä kohteissa viihdytään usein käsitöiden parissa.

– Ensimmäisen matkamme Pohjolan Matkan kanssa teimme 2011, jolloin kävimme mm. Hyrsylän Mutkassa Lohjalla. Reissua varten varattiin bussi 49 henkilölle, mutta mukaan ilmoittautuikin 60 marttaa. Menopeli vaihdettiin sujuvasti isompaan ja matka onnistui mainiosti, kertoo Lapin Marttojen puheenjohtaja Mirja Stålnacke.

Pohjolan Matka räätälöi matkat Lapin Marttojen toiveiden mukaan. Seuraava reissu suuntaa kohti Valamon luostaria ja syksyllä matkataan Tallinnaan. Aikaisempina vuosina puheenjohtaja organisoi matkat itse, mutta nyt tuntuu mukavammalta antaa valmistelut ammattilaisen huoleksi:

– Ryhmämatkan järjestäminen on vastuullista hommaa ja vaatii valtavasti huomiota. Pohjolan Matkan yhteyshenkilömme hoitaa asiat ammattitaidolla. Kaikki sujuu alusta loppuun hyvin, tutun kuljettajan ystävällisestä tervehdyksestä alkaen. Kokonaisuus ratkaisee, Stålnacke päättää.

Ota rohkeasti yhteyttä – pyydä ryhmällesi tarjous

Ryhmämyynti

p. 0201 303 304
ryhmat@pohjolanmatka.fi