Lisäpalvelut Tallinnassa

Tutustu lisäpalveluihimme Tallinnassa.

Tallinnan televisiotorni/TV-torni (Teletorn) 
Kloostrimetsa tee 58 A, Tallinn
www.teletorn.ee/fi/

Tallinnassa, Piritan kaupunginosassa sijaitseva tv-torni on Tallinnan ja koko Viron korkein rakennus – tornin korkeus on kokonaisuudessaan 314 metriä. Teletorni rakennettiin vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin ja keväällä 2012 se avattiin jälleen yleisölle massiivisen remontin jälkeen. Tallinnan tv-torni on nykyään elämyksellinen matkailu-, kulttuuri- ja vapaa-ajan keskus.Tässä Tallinnan symboliksi muodostuneessa tornissa järjestetään myös konsertteja, esityksiä, näyttelyitä ja muita tapahtumia ympäri vuoden.

Näköalojen lisäksi Teletornista löytyy tekemistä sekä lapsille että vähän vanhemmillekin vierailijoille. Televiostornin vierailu aloitetaan tornista kertovalla 3D-elokuvalla ja sen jälkeen päästään tutustumaan virolaisten saavutuksiin sekä TV-tornin historiasta kertovaan interaktiiviseen näyttelyyn.  Sitten matka jatkuu näköalatasanteelle ja kahvilaan 170 metrin korkeuteen, missä näköalojen lisäksi on tarjolla myös erityinen panoraamaohjelma. Kävijät voivat nauhoittaa ja lähettää oman videotervehdyksensä tornin TV-studiolla. Käyhän myös kurkkaamassa näkymää suoraan maahan alustan lasilattian läpi, tyhjää jalkojen alla on 21 kerroksen verran!

Ylimmästä kerroksesta löytyy tornin kahvila, joka muuttuu iltaisin à la carte –ravintolaksi. Samasta tasosta pääsee tuuliselle ulkotasanteelle, jossa vierailijat on huomioitu lämpöhuovilla. Teletorni isännöi vuosittain monta hauskaa tapahtumaa aina lasten satutunneista kitarafestivaaleihin ja tornin porrasjuoksuun, joten vierailua suunnittelevan kannattaa tarkistaa tornin tapahtumakalenteri ennen matkaa. Lisämaksusta tornissa voi osallistua Reunakävelyyn, jolla käydään näköalatasanteen ulkoreunalla. Säävarauksella tornilla myös seinäkiipeillään.

Näin pääset Teletorniin:
Kaikkein suurimmat turistimassat eivät tornia ole vielä löytäneet, joten näköaloista saa yleensä nauttia jonottamatta. Tornissa ehtii vierailla, vaikka olisi kaupungissa vain päivävisiitillä, sillä matkustaminen paikan päälle on helppoa ja nopeaa. Bussit 34A ja 38 huristelevat Virukeskuksen terminaalista Teletornin pysäkille parissakymmenessä minuutissa vartin välein. 

Nyt liput myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

  • Aikuiset 13 €/hlö
  • Lapset 7-18 -v. 7 €/hlö
  • Alle 7-v. ilmainen

Tallinnan Merimuseo lentosatama (Lennusadam seaplane harbour)
Vesilennuki tee 6, Tallinna
meremuuseum.ee/lennusadam/fi/

Merimuseo Lentosatama herättää mielenkiintoa merenkulkua ja meriteknologian innovaatiota kohtaan ainutlaatuisella näyttelyllään. Pysyvän näyttelyn lisäksi Lentosatamassa pääsee nauttimaan kausittain vaihtuvista näyttelyistä.

Lentosatama sijaitsee n. 2 km satamasta. Sinne pääsee helposti Linnahallin kulmalta lähtevää Kulttuurikilometri-kävelytietä pitkin. Museoalue sopii hyvin Viron värikkäästä historiasta kiinnostuneille, myös lapsiperheille. Historiallisten vesilentokoneiden halleissa on esillä noin 200 aitoa näyttelyesinettä: todellinen sukellusvene "Lembit", vuosisadan ikäinen jäänmurtaja "Suur Tõll", vesilentokone Short 184, vanhimman virolaista alkuperää olevan laivan hylky jne.

Lentosatama on unohtumaton elämys koko perheelle: maailmanympärysmatka Keltaisella Sukellusveneellä, kuvaus naamiaisasuissa, suuri akvaario, simulaattorit, elokuvateatteri ja paljon muuta mielenkiintoista! Lisäksi on avoinna kahvila MARU ja erinomaisella valikoimalla varustettu meriteemainen museomyymälä. Ulkoalueella on toimiva satama, laivat ja purjeveneet, erinomainen meri- ja kaupunkinäkymä sekä lasten leikkikenttä.

Myynnissämme on lippu, jolla voit vierailla sekä Viron merenkulkumuseon modernissa merikeskuksessa lentosatamassa sekä tutustua alueella oleviin laivoihin. Myös pääsy Lentosataman vaihtuvaan näyttelyyn kuuluu hintaan.

Nyt liput myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

  • Aikuiset 15 €/hlö
  • Lapset 9-17 -v. 8 €/hlö
  • Alle 9-v. ilmainen

Hinta sisältää:
Sisäänpääsyn Lentosatamaan, museolaivoihin sekä vaihtuviin näyttelyihin. HUOM! Tarkistathan aukioloajat aina Merimuseo Lentosataman omilta sivuilta.


Energian Oivalluskeskus (Energia Avastuskeskus)
Põhja pst 29, Tallinn
www.energiakeskus.ee/perheloma

Löydä, leiki, opi! Viron Heurekaksikin kutsuttu ainutlaatuinen sähkö- ja energia-alan tiedekeskus avasi ovensa vierailijoille vuonna 2014 Tallinnassa.

Moderni keskus toimii satavuotiaassa sähkölaitoksessa ja esillä on myös ainutlaatuista esineistöä, joita on käytetty sähköntuotantoon viime vuosisadan alussa. Pääset myös tutustumaan sähkölaitoksen salaisuuksiin ja interaktiivisiin näyttelyesineisiin sekä matkustamaan etäisille planeetoille ja tutustumaan avaruuslöytöihin virtuaalisessa planetaariossa. Keskuksen vetonaulana on aivan uudenlainen salamanäytös.

Nyt liput myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

  • Aikuiset 9 €/hlö
  • Lapset 7-15 -v. 7 €/hlö
  • Lapset 5-6 -v. 3 €/hlö
  • Alle 5-v. ilmainen 

Tallinnan Legendat (Tallinn Legends)
Kullassepa 7, Tallinn
tallinnlegends.com/fin/

Mielenkiintoinen aikahyppy keski-aikaiseen Tallinnaan! Saat erinomaisen kuvan siitä, millaisia olivat keskiaikaiset tavat ja elämäntyyli Tallinnassa ja samalla kuulet jännittäviä legendoja: Olevisten kirkon rakentaminen, alkemisti ja Neitsytornin neito ovat vain muutamia monista. 

Tallinnan Legendat on hyytävä matka ajassa taaksepäin. Pääkaupunki Tallinnalla on pitkä ja rikas historia, joka on kuuluisa erityisesti mukaansatempaavista legendoistaan. Nämä menneisyyden tarinat ovat peräisin keskiajalta ja niissä tiivistyy sekä ihmisen suuruus että pirullinen ilkeys. Ensimmäistä kertaa niin kaikilla paikallisilla kuin vierailijoillakin on mahdollisuus matkustaa menneisyyteen keskiajalle, kokea silloisen maailman olemus ja todistaa aikalaisten ilot ja surut, tuntea rakkautta ja vihaa aivan kuten he silloin kokivat. Tallinnan Legendat yhdistää kaupungin satoja vuosia vanhan historian, oikeiden näyttelijöiden lahjakkuuden ja uusimmat audiovisuaaliset erikoisefektit, jotka yhdessä luovat illuusion matkasta ajan läpi menneisyyteen.

Tallinnan Legendat on seikkailu, jota on lähes mahdoton kuvailla -  se pitää itse kokea! Vain Tallinnan Legendojen ihmemaassa sinä voit kiivetä vastarakennetun Pyhän Olavin kirkon torniin, kävellä ruton autioittamilla kaduilla, sukeltaa inkvisition syvimpien kellareiden syvyyksiin, kuunnella kaivosta soivaa merenneidon ihmeellistä laulua, todistaa ylimielisen paroni Johann von Uexküllin teloituksen, löytää alkemistin synkästä työhuoneesta hänen keksimänsä herkullisen marsipaanin ja laulaa urhoollista taistelulaulua palkkasotureiden kanssa. Ja vielä erikoisemmmaksi tämän aikamatkan tekee se, että oppaanasi keskiaikaisen Tallinnan pimeissä salaisuuksissa on itse Piru.... 

Tallinnan Legendat (Tallinna Legendid) kuljettaa karmivalle aikamatkalle keskiaikaiseen Vanhaankaupunkiin.Tehosteissa on hyödynnetty monipuolisesti ääntä, videota ja tietokoneohjelmointia. Mukana on myös puhuvia päitä ja mekaanisia nukkeja. Monet kohteista myös liikkuvat ja tärisevät, joten paikkaa ei suositella raskaana oleville tai epilepsiaa sairastaville eikä alle 10-vuotiaille lapsille.Kerralla esitystä voi mennä katsomaan 15 ihmistä, vierailuajan voi myös varata etukäteen. Noin 40 minuuttia kestävä esitys on myös suomeksi.

Saadaksesi kaiken irti esityksistä, Legendoihin kannattaa tutustua jo ennakkoon ennen esitystä kohteen nettisivuilla!

Nyt liput myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

  • Aikuiset 14 €/hlö
  • Lapset alle 14-v. 11 €/hlö

Suosittelemme tarkistamaan käyntikohteiden aukioloajat niiden omilta nettisivuilta. Varattu lippu ei takaa pääsyä sisään jonojen ohi, joten olettehan ajoissa liikkeellä.
 


Multimedia taidenäyttely MONET2KLIMT         
Helios Hall, Sauna tn 1-3
10143 Tallinn, Estonia
www.monet2klimt.ee
Facebook: https://www.facebook.com/helioshalltallinn/

Kuvataiteesta voi nauttia monin eri tavoin. Tallinnan vanhankaupungin Helios-hallissa vyöryy silmille näyttely Monet2Klimt, joka multimedian keinoin esittelee katsojalle Vincent van Goghin, Claude Monet’n ja Gustav Klimtin unohtumattomia taideteoksia. Tavallisten seinälle tarkasti kohdistettujen kuvien sijaan katsojilla on ainutlaatuinen 360 asteen näköala. Näyttelyyn tullessaan katsoja astuu suureen, tyhjään halliin, jonka seinille heijastetaan 45 minuutin ajan taideteoksia ja niiden yksityiskohtia. Kaikki teokset ovat animoituja. Kuvat seinillä liikkuvat koko ajan. Taide-elämys onkin lähes runsauden pulaa: on vaikea päättää, mille seinälle katsoa, kun taidekokonaisuus levittäytyy kaikkialle. Taidehehkua täydentää hallissa soiva klassinen musiikki. Kuvien ja musiikin yhdistelmästä syntyy lähes kaikkia aisteja herättelevä vaikuttava taidekokemus.

Nyt liput myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

Aikuiset

  • Viikolla: 10 eur/hlö
  • Viikonloppuisin: 11 eur/hlö

Kochi Aidad -aamiainen

Kochi Aidad
Lootsi 10, 10151 Tallinn
http://www.kochiaidad.ee/?go=index

Mitäpä jos nauttisit herkullisen aamiaisen Kochi Aidad -ravintolassa Tallinnassa? Ravintola sijaitsee aivan D-terminaalin läheisyydessä, joten tänne on helppo tulla suoraan laivalta. Nykyaikaan päivitetty panimoravintola huokuu edellisen vuosisadan historiaa. Runsaalla buffetaamiaisella on tarjolla myös paikallisia herkkuja. Aamiainen on tarjolla maaliskuussa lauantaisin ja sunnuntaisin sekä huhti-elokuussa päivittäin klo 8-11.

Nyt aamiainen myös meiltä matkavarauksen yhteydessä:

  • Aikuiset 11 €/hlö
  • Lapset 5-12 -v. 5,50 €/hlö
  • Alle 5-v. ilmainen